AVOIN YLIOPISTO TARJOAA
MONIA MAHDOLLISUUKSIA
Yliopiston tutkintovaatimusten mukaisia opintoja
- tutkintoon tähtääville
- työelämän tarpeisiin
- työttömille
- harrastukseksi ja omaksi iloksi
- kaikille kiinnostuneille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta
Ajankohtaista
Kevätlukukaudella 2012 alkavia opintoja
Turussa järjestetään keväällä mm. Ihminen, ympäristö ja terveys -luentosarja, kauppakorkeakoulun kursseja, Historiantutkimuksen perusteet -kurssi, tietojenkäsittelytieteiden ja monien muiden aineiden opintoja. Verkko-opintoina järjestetään mm. Luonto ja ympäristö matkailussa, Johdatus oikeustieteeseen ja Mediakasvatus -kurssit sekä psykologian, sosiologian ja luonnontieteiden opintoja. Tutustu kevään opintojen opetusohjelmiin. Opintojen alkamisajat ilmoitetaan opetusohjelmissa. Katso myös esite (pdf).
Ilmoittautuminen kauppakorkeakoulun IV periodin opintoihin alkaa 13.2. Ilmoittautuminen muihin kevään opintoihin on jo alkanut, ja useimpiin opintoihin voi ilmoittautua aina opetuksen alkamiseen asti. Katso ohjeet Ilmoittaudu opintoihin -sivulta.
Opiskelijaksi kasvatustieteiden tiedekuntaan - infotilaisuus 13.2.
Oletko kiinnostunut hakemisesta tutkinto-opiskelijaksi kasvatustieteiden tiedekuntaan? Avoimen yliopiston opiskelijoille järjestettävässä infotilaisuudessa kerrotaan avoimen yliopiston väylästä ja muista erillisvalinnoista sekä tutkintorakenteesta. Lisäksi kuullaan aikuisopiskelijan omista opiskelukokemuksista. Lue lisää.
Avoimessa voi opiskella myös kesällä
Avoimessa on opintoja tarjolla myös kesän aikana, toukokuusta elokuun alkuun. Kesällä voi opiskella mm. kauppakorkeakoulun kursseja, kasvatustieteellisiä opintoja ja ympäristötiedettä sekä muita luonnontieteellisiä opintoja. Ennakkotiedot opinnoista julkaistaan 31.1. mennessä Opintotarjonta-sivulla. Ilmoittautuminen alkaa 2.4.
"Saarnataidosta anatomiaan" ja muita yliopiston studia generalia -luentosarjoja
Yliopistossa järjestetään eri tieteenalojen yleisöluentoja, joihin on vapaa pääsy kaikilla kiinnostuneilla. Maanantaina 16.1. alkaa Vanhat ajat -Studia generalia Saarnataidosta anatomiaan - suomalaista koulutusta ja tutkimusta keskiajalta 1700-luvulle, ks. esite (pdf). Yleisöluentosarjoista tiedotetaan yliopiston nettisivulla ja tapahtumakalenterissa.
Yliopiston valintaopas 2012 on ilmestynyt
Yliopiston opiskelijavalintaa koskevat ohjeet ovat luettavissa yliopiston sivulla, ks. valintaopas. Oppaasta selviävät hakukohteet ja aikataulut sekä ohjeet eri hakijaryhmille tarkoitetuista pää- ja erillisvalinnoista ja valintaperusteista.
Avoimen yliopiston Tavoitteena tutkinto? -sivuille on myös koottu tietoa avoimen yliopiston väylähausta ja muista erillisvalinnoista, joissa voi hyödyntää avoimen yliopiston opintoja.
Osallistu opiskelutaitoiltoihin netin kautta
Kuopion kesäyliopisto järjestää yleisiä opiskelutaitoja käsitteleviä tilaisuuksia, jotka ovat kaikille avoimia. Opiskelutaitoillat antavat käytännön ohjeita ja vinkkejä opiskeluun. Aiheina on mm. opintojen ja ajankäytön suunnittelu, motivaatio ja jaksaminen. Tilaisuuksiin voi osallistua verkon välityksellä. Ks. lisää.
Ammatillisten osaamisen kehittäminen tai uusi ura mielessä?
Avoimessa yliopistossa voit hankkia lisää työelämässä tarvittavia tietoja, taitoja ja pätevyyttä joustavasti työn ohella opiskellen. Poimintoja eri aloille sopivista opinnoista on koottu Kehitä ammattiosaamistasi -sivuille. Työttömät voivat tietyin ehdoin sisällyttää opiskelun osaksi työllistymissuunnitelmaa, ks. Työttömän omaehtoista opiskelua koskevat ohjeet. Opinnot avoimessa voivat tuoda uutta otetta työhösi tai olla potkuna uudelle uralle!
Opinnoista uusi harrastus
Avoimen yliopiston opinnoilla voit laajentaa harrastukseesi liittyvää tietämystä. Opiskelu voi olla myös vastapainoa työlle ja arjen rutiineille. Esimerkiksi taidehistorian opintoihin kuuluu tutustumiskäyntejä. Lue lisää opiskelusta ja opinnoista harrastuksena.
Tutustu opiskelijoiden tarinoihin!
Avoimessa yliopistossa opintonsa aloittaneet kertovat omista erilaisista opintopoluistaan. Tutustu!