Kehitä osaamistasi, opi uutta
Avoimia yliopisto-opintoja voi hyödyntää työelämän tarpeisiin monissa eri ammateissa ja tehtävissä. Opinnoilla voit ylläpitää ja syventää ammatillista osaamistasi sekä parantaa mahdollisuuksiasi menestyä työmarkkinoilla. Opinnot antavat valmiuksia myös oman työn ja työyhteisön kehittämiseen.
Avoimessa yliopistossa voi opiskella pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot sopivat myös korkeakoulututkinnon suorittaneille.
Opinnot sopivat esimerkiksi
- lisä- ja täydennyskoulutukseksi
- opettajaksi aikoville ja opettajille lisäpätevöitymiseen
- omaehtoiseen koulutustason nostamiseen
- henkilöstökoulutukseksi
- osaksi korkeakouluopintoja tai ammatillisia opintoja
- uudelle uralle suuntaamiseen.
Uusia tietoja ja taitoja sekä monipuolisia valmiuksia työelämään
Yliopistotasoiset opinnot antavat uusinta tieteellistä tietoa eri aloilta. Opintotarjonnasta voi valita oman tarpeen mukaan yksittäisiä opintojaksoja ja kursseja tai laajempia opintokokonaisuuksia. Useissa oppiaineissa on valinnaisia opintotehtäviä, joissa voi käsitellä esimerkiksi omiin työtehtäviin liittyviä aiheita.
Oppiaineiden sisällöllisen osaamisen lisäksi opiskelu kehittää monia työelämässä tarvittavia valmiuksia kuten tiedonhankinnan ja arvioinnin taitoja, ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä esittää tietoa perustellen. Opiskelu kehittää myös suunnitelmallisuutta, kykyä oppia uutta sekä selviytyä muutoksista.
Korkeakoulututkinnon suorittaneille avoimen yliopiston opinnot antavat mahdollisuuksia laajentaa osaamistaan: omaan asiantuntemukseensa voi yhdistää eri alojen opintoja ja hankkia työmarkkinoilla tarvittavaa erityisosaamista. Yksilöllisillä valinnoilla voi hankkia uudenlaista moni- ja poikkitieteellistä osaamista.
Joustavasti työn ohella, työttömänä, opintovapaalla...
Avoimen yliopiston opetus- ja opiskelutavat suunnitellaan aikuisopiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita ajatellen. Opiskella voi kokopäivätyön ohella, pätkätöissä tai työttömänä, ajan ja paikan suhteen joustavasti. Opintovapaajärjestelmästä, aikuiskoulutustuesta, työttömyysetuudella tuetusta omaehtoisesta opiskelusta ja muista tukimuodoista on koottu tietoa opintososiaaliset edut -sivulle. Avoimen yliopiston opintoja voi hyödyntää myös yritysten ja organisaatioiden henkilöstökoulutukseksi.
Tutustu ja kysy lisää!
Oheisille sivuille on poimittu esimerkkejä eri aloille sopivista opinnoista. Neuvoja opintojen valintaan, opiskelu- ja urasuunnitelmiin ym. saa opintoneuvojalta. Tutustu opintoihin ja valitse itsellesi sopiva tapa hankkia uutta osaamista!