Tavoitteena tutkinto?
Jos harkitset hakemista yliopistoon ja tutkinnon suorittamista, voit hyödyntää avoimen yliopiston opintoja monin tavoin. Myös jo korkeakoulussa opiskelevat voivat suorittaa opintoja avoimessa. Tavoitteena tutkinto? -sivuille on koottu ohjeita tutkintoon tähtäävään opiskeluun avoimessa yliopistossa.
Avoimessa yliopistossa voi opiskella tutkintoihin kuuluvia opintoja oman valintansa mukaan. Voit valita vaikka yhden kurssin tai rakennella laajempaa opintopolkua kohti tutkintoa. Tutkintoa ei avoimessa yliopistossa voi suorittaa, mutta voit hyväksyttää avoimessa yliopistossa suorittamasi opinnot osaksi tutkinto-opintoja, mikäli saat myöhemmin oikeuden tutkinnonsuorittamiseen yliopistossa tai olet jo yliopiston opiskelija. Oikeuden tutkinnon suorittamiseen saa, kun tulee hyväksytyksi yliopistoon joko päävalinnan (pääsykoe) tai jonkin erillisvalinnan, esimerkiksi avoimen yliopiston väylän kautta.
Avoimen yliopiston opinnot sopivat sinulle, jos
- harkitset vielä itsellesi sopivaa alaa tai vietät välivuotta muusta syystä. Avoimessa yliopistossa voit tutustua eri oppiaineisiin ja yliopisto-opiskeluun. Opiskelu antaa samalla valmiuksia pääsykokeisiin.
- haluat suorittaa yliopisto-opintoja ennen yliopistoon hakemista joustavasti esimerkiksi työn ohella, vuorotteluvapaalla tai muualla kuin yliopistopaikkakunnalla. Useista oppiaineista ja koulutusohjelmista on mahdollista suorittaa lähes kaikki alempaan korkeakoulututkintoon vaadittavat opinnot avoimessa yliopistossa.
- aiot hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väylän tai muiden erillisvalintojen kautta. Erillisvalintoja on esimerkiksi maisterivaiheen opintoihin ja maisteriohjelmiin.
- opiskelet yliopistossa tai muussa oppilaitoksessa ja haluat suorittaa vaikka sivuaine- tai muita opintoja. Opinnot ovat pääasiallisesti maksullisia myös tutkinto-opiskelijoille. Varmista suoritusten hyväksyttävyys aina etukäteen omasta oppilaitoksestasi.
Tarkempia ohjeita opintojen suunnittelua varten on koottu tiedekuntakohtaisille sivuille.
Jos yliopisto-opinnot ja opiskeluun liittyvät käsitteet ovat sinulle vieraita, löydät niistä lisätietoa Opiskelu avoimessa yliopistossa-sivuilta. Lisätietoja voi kysyä opintoneuvojalta tai oppiaineiden suunnittelijoilta!