Tavoitteena tutkinto

- ohjeita tutkintoon tähtäävien opintojen suunnitteluun

Avoimen yliopiston opintoja voi hyödyntää monin tavoin, kun tavoitteena on yliopistotutkinto. Avoimessa yliopistossa voi tutustua eri oppiaineisiin ja yliopisto-opiskeluun, ja opintoja voi hyödyntää haettaessa tutkinto-opiskelijaksi. Varsinaista tutkintoa ei avoimessa yliopistossa voi suorittaa, sillä oikeus tutkinnon suorittamiseen on niillä, jotka ovat saaneet opiskeluoikeuden yliopistossa joko päävalinnan (pääsykoe) tai erillisvalintojen kautta.

Avoimessa yliopistossa voi opiskella tutkintoihin kuuluvia opintoja oman valinnan mukaan. Useista oppiaineista ja koulutusohjelmista voi halutessaan suorittaa lähes kaikki alempaan korkeakoulututkintoon vaadittavat opinnot avoimessa yliopistossa. Suoritetut opinnot voi hyväksyttää osaksi tutkintoa.

Avoimen yliopiston opinnot sopivat sinulle, jos

  • harkitset vielä itsellesi sopivaa alaa tai et saanut mieleistäsi opiskelupaikkaa tai vietät välivuotta muusta syystä.
  • haluat suorittaa yliopisto-opintoja ennen yliopistoon hakemista joustavasti esimerkiksi työn ohella tai muualla kuin yliopistopaikkakunnalla.
  • haluat lisätä valmiuksia pääsykokeisiin.
  • tähtäät tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väylän tai muiden erillisvalintojen kautta.
  • olet jo yliopiston tai muun oppilaitoksen opiskelija ja haluat suorittaa esimerkiksi sivuaineopintoja joustavasti verkossa ja myös kesällä. Opinnot ovat pääasiallisesti maksullisia tutkinto-opiskelijoille, ja suoritusten hyväksyttävyys pitää varmistaa aina omasta oppilaitoksesta.

Kun suunnittelet tutkintotavoitteisia opintoja, perehdy aluksi oppiaineen tai koulutusohjelmaan tutkintovaatimuksiin / opetussuunnitelmaan, jotta saat käsityksen tutkintoon kuuluvista pakollisista ja valinnaisista opinnoista. Tutkintorakenteet ja opetussuunnitelmat esitellään tiedekunnittain oppiaineiden nettisivuilla ja opinto-oppaissa. Myös avoimen yliopiston sivuille on koottu perustietoa Turun yliopiston tiedekuntien tutkinnoista sekä tietoja niistä tutkintoihin kuuluvista opinnoista, joita voi suorittaa avoimessa yliopistossa, ks. lisää.

Opinnot avoimessa yliopistossa on luontevaa aloittaa sen oppiaineen perusopinnoista, jonka pääaineopiskelijaksi tähtää. Perusopintojen suorittamisen jälkeen voi useissa aineissa jatkaa aineopintoihin (edellytyksenä on yleensä perusopintojen suorittaminen hyvin tiedoin). Avoimessa yliopistossa voi opiskella myös tutkintoihin kuuluvia sivuaineita ja  kieli- ja viestintäopintoja. Jos avoimen yliopiston opintotarjonnassa ei ole pääaineeksi suunnittelemasi oppiaineen opintoja, saat ohjeita opintojen valintaan opintoneuvojalta.

Tutustu myös yleisiin ohjeisiin opintojen suunnittelua varten, ja kysy lisää opintoneuvojalta.

14.02.2012 22:05 Anitta Lehtonen